Mun - eden

uusi aika

2008-11-15T17:17:00+02:00

On siis kulunut ihan sikana aikaa siitä kun olen viimeksi kirjoittanut mitään ylös. Tilanteet on muuttuneet. Elämä on muuttunut, mutta silti minä itse olen samassa pisteessä kuin silloin. Tai niinkuin joku tosi ahistava kupla. Se venyy ja mä koitan rikkoa sitä. Välillä potkin itseäni ulos apinan raivolla ja uuvutan itseni loppuun. Välillä kerään valtavan määrän kärsivällisyyttä kasaan ja alan tiiraamaan siihen reikää. Ja uuvutan itseni loppuun.

Mä en pääse tästä pois. Välillä täältä loppuu happi. Joskus tänne taas pulpahtaa hengitettävää ilmaa, mutta kun alan etsiä sitä henkireikää, se painuu umpeen ennen kuin pääsen siihen käsiksi repiäkseni tämän rikki.

lamaannusta

2007-10-08T21:42:00+03:00

Näin sitä äsken. Just tulin kotiin. Se haki mut ja istuskeltiin vaan autossa ja juteltiin niitä näitä. Mä en jotenkin jaksanut olla kovin iloinen. Mun oli vaikea. Ja ennen ku se tuli, mua jännitti ihan kamalasti. Sydän hakkasi aivan miljoonasti enkä osannut rauhottua ja pysyä paikoillani. Sit jotenkin lamaannuin ko näin sen. Olin ihan lukossa. En osannut puhua oikein enkä varsinkaan nauraa tai edes oikein hymyillä.
Se huolehti mun syömisestä ja kai yritti kohottaa mun itsetuntoani tai jotain sanomalla että näytän hyvältä ko valitin jotain turhanpäivästä jostain kenkien ostosta. Sit se toi mut kotiin ja.. Mä istuin hetken siinä pihassa autossa ja mietin että mitä täs nyt sit tehään. Nähään taas ja nousin autosta. Siinä se. Mua heikotti kävellä ovelle ja vielä kun sain ulko-oven auki, mietin et juoksen takaisin sen luo. Mutta mitä se ois muuttanut. Mä olen tehnyt jo kaiken. Enkä mä halua joka kerta itkeä sen nähden. Itkin rappukäytävässä.
Nyt on ihan pöhnänen olo. Mä luulen että tämä alkaa olla tässä. Mun taisteluni on varmaankin taisteltu. Mä en enää jaksa. Nämä on mulle liikaa. Pakko edes yrittää unohtaa ja luovuttaa. Oottelen parempia aikoja. Oikeasti mulle on ihan sama. Haluisin vaan olla onnellinen. Ihan sama olenko mä yksin vai onko se tässä. Kunhan oisin onnellinen. Se vain, kun tuntuu ettei se onni ihan helposti mun luo nyt löydä, olenpa mä yksin tai en. Tahtoisin vaan olla se Marja joka on tosi vahva ja iloinen. Nyt mä olen vain ihan leviämispisteessä.

mua ärsyttää

2007-10-07T23:33:00+03:00

Ärsyttää kun tämä ei mene ohi.
Millon tämä menee ohi.
Mene ohi.
Vittu.

Ei jumalauta jos tämä on tämmöstä vaan nii en ala. Mää vaan jumitan. Vaikka kuinka päätin että nyt päästän ja annan olla enkä oota enkä toivo nii vitut. Koko ajan semmonen saatanan toivon kipinä ja sitte pitää miettiä tätä asiaa joka saatanan kulmalta vaik vois vaan olla aattelematta. Kehittää jotai muuta turhaa tähän elämään.
AAaargh. On taas ihan angstipäivä. Hitto nyt on jo ikävä takas kotiin. miks mää tulin jo tänään. Musta tuntu että tukehun sinne. No mitähän tämä sitte on. Joku helvetin ärrrr..... en jaksa tätä angstia. Pitäis karjasta niin kovaa ettei lähe ääntä viikkoon niin ehkä tuntuis kivemmalta. Ois kiva olla se tyttö jonka pää on ihan pumpulia ja kaikki on vaan kivaa ja ihanaa. Tuu jo takas. Tää on ihan tyhmä joka tääl nyt o.
Mut siiis.. mitähän.. nään sen kai huomenna. Nojoo en tiijä. Mää en pysy perässä siin vihaaks se mua vai mitä se tekee. Ja mun oma pääni on nii sekasin et mä en tiä.. En tiijä. En tiijä en tiijä en tiijä. Ootan vaan et tää ilta ois ohi, et tuleva yö ois ohi, et huominen päivä ois ohi ja että sitä seuraava ilta ois ohi ja taas ois jo yökin ohi ja silleesti. Siis mitä mulle jää näistä paskoista päivistä käteen? Nii-i. Paskan marjat.

ajatuksia kotoo

2007-10-07T20:49:00+03:00

6.10.2007
16.50

Nyt oon kotona äiskän ja iskän luona. Tulin eilen. Luulin että täällä ois helpompaa mutta jotenkin mulla on taas aivan kamala olla. Näin viime yönä tosi paljon unia. Näin siitä unta ja siitä toisesta tytöstä. Heräsin itkemään. Mä luulen että se vihaa mua. Mä en tiedä mitä mä. Vihaan sitä että se valehteli mulle ja sitä että se suuttui kun mä syytin sitä siitä. Aivan kuin mulla ei ois oikeutta suuttua siitä että mun luottamus on taas petetty enkä tiedä voinko ikinä enää luottaa kehenkään. En tiedä miten tämä menee ohi. Täälläkin mietin koko ajan vain sitä. Ihan koko ajan. Mä en voi kuunnella mitään musiikkia ilman että alan itkemään. Mä en halua että tulee ilta, kun mua alkaa itkettään. Mä en halua nukahtaa ja herätä itkuuni. Se ei enää oo mun vieressä eikä vanno ettei ole mitään hätää. Mä vain itken ja pinnistelen eteenpäin. En tiedä jaksanko olla täällä maanantaihin. Ehkä haluaisin lähteä jo tänään. En tiedä miksi täällä on niin vaikeaa. Mun on tosi hyvä olla täällä ja äiti ja isä on niin rakkaat, mutta jotenkin.. On tosi raskasta. Tekis mieli soittaa mutta ei se mitään vaikuta. Tekis mieli nähdä sitä mutta pelkään että se vihaa mua ja siks pelkään että mä vihaan sitä.

Ei otsikkoa

2007-10-04T23:57:00+03:00

Nyt mä sen vasta ymmärrän. Nyt.
En tiedä kuinka kauan tämä järki pysyy mun päässäni mutta nyt se ainakin hetkellisesti muistutti olemassaolostaan.
Mun on päästettävä. On vain päästettävä. Ehkä mä toivon mielessäni kaikin voimin mut mä en voi vaatia. Sitä ei enää oo. Niin mun täytyy ajatella että se on menny. Toivon että se joskus tulee takaisin mutta näin se ei tule eikä nyt. Nyt mun on vain päästävä yli ja yrittää elää itelleni. Mä luulin jo että mä olin ymmärtänyt tän näin mutta mä olen ollut aivan hukassa.
Nyt mä kadotin sen taas. Sen järjen josta kerroin muutama rivi sitten. Siis nyt en taas muista miten mä luulin pääseväni tästä eteenpäin.. hämäävää. en pysy itseni mukana. Hmm.. siis tää ei oo kovin helppoa. Mutta tiedän ehkä mitä pitää tehdä. Ei mitään. Antaa olla. Haluan mä sen nähdä mutten voi muuta. Vaikka mä tiedän että se on helvetin vaikeaa ja väärin ja mahdotonta hyväksyä, niin mä en voi muuta.
Jos se on tarkotettu niin se tulee takaisin. Tai sit mä olen jättänyt onneni taa jo joskus kauan sitten ehkä.

AAaargh!

2007-10-04T22:57:00+03:00

Soitin. voi itku voi perse voi saatana.
Oli sellanen olo että nyt mä sanon kyllä kaiken vittu.
en mää sanonu mittään ja silti sanoin liikaa ja vitutti jo. en mää halua että sillä on paha mieli. vaikka mä ite poksahtaisin niin mä en halua että se. eikä ja mä en tiedä mitä mää teen. anteeks kun soitin voi maailma anna anteeks että soitin sille ja sanoin ja jankkasin. anteeks että sille tuli paha mieli.
mä oon vain pieni tuhnu oikeasti niin anteeks kun pärskähdin vahingossa.
en mää ees taaskaan muista mitä mä sanoin ja mitä se sano. muuta kuin että se suuttui. oli tosi kyllästyneen kuulonen ja silti sano että nähään sitte ku mä tuun. Toivottavasti koti vie mun ajatukset vain johki lehmän paskaan vaikka. se on paljon helpompaa ajatella kuin tämä paska missä nyt ryven.

ja vielä

2007-10-04T21:46:00+03:00

Sillon junassa mietin että jos se saatana kehtaa jättää mut nyt niin ihan tasan lyön sitä.
tuhnu vaan.

kaatopaikka

2007-10-04T21:21:00+03:00

On ihan tyhmä olo. Ihan tyhmä. Oon ihan tyhmä.
Oisin tosi paljo halunnu nähä sitä tänään. Tosi paljon. On kurja olo ja oikeen tosi kurja.
Puhuin taas yhen kaverin kanssa jonka kanssa en oo tätä viel jauhanukkaan. Musta tuntui että se käänsi puukkoa haavassa, mutta toisaalta se sai mut ymmärtämään tätä. Kai. En tiijä. On ihan paska.
hittohittohittohitto. Nyt en saa ajatuksia kasaankaan.
Nyt vasta aloin miettiin että onko mussa jotain vikaa! Oon ehkä vähän omahyväinen ko en ajatellut sitä ennen. Itseasiassa nytkin oon vaan sitä mieltä et mä oon ihan liian taipuvainen ja kiltti. Oisin yhtä kusipää kuin keskivertokansalainen niin ehkä en ois tässä. Koska niin. Helpot ihmiset on tosi tylsiä eikä sykähdytä. Ja mä olen varmaan maailman helpoin ihminen. Paitsi silloin kun en ole. Eli tosi harvoin.
Just tänään mietin sitäkin, et mihin jäi se ihminen, joka kiljui keskellä kaupunkia niinkuin joku lapsi joka haluaa tahtonsa läpi? Se, joka paiskoi käsilaukkua pitkin katuja ja kaatui lumihankeen polvilleen märisemään? Siitä ei oo kauan kun se täällä oli, mutta nyt on jäljellä vaan tämmönen saatanan tuhnu. Tämmönen joka vaan myötäilee ja antaa kaiken tapahtua, kun pitäis hakata toisen päätä seinään ja karjua johki saatanan megafoniin että eksää saatanan älyhoi tajua että mä olen parasta mitä sulle on tapahtunut ja ois aika pitää musta kiinni!!
Nii ei. Mä oon vaan sillai että hei voitasko nähä ai ei no ei se mitään.
Vittu.

koti-ikävä

2007-10-03T10:45:00+03:00

Nämä päivät on melko turhia. Mikään ei oikein tunnu aidolta. Vuorokaudet vaihtuu vaan pakon vuoksi ja pinnistellen. Änkeävät läpi niinkuin jostain ahtaasta reijästä.
Koko ajan on pakko tehdä jotain. Tekee mieli tehdä jotain, mutta toisaalta mikään ei huvita. Sen verran että kouluun ja takas ja siinä se. Koko ajan pitää odottaa jotain joka on tosi kaukana. Nyt ootan viikonloppua että pääsen kotiin. Kolme päivää tuntuu ainakin kuukaudelta. Uskomatonta miten päivät on ainakin kolminkertaistaneet itsensä. Siitä sunnuntaista ei ole kuin puoltoista viikkoa! Tuntuu niinkuin tää ois kestänyt ikuisuuden. En tiä. Inhoan tätä viikkoa. Inhoan viime viikkoakin.

En yhtään tiedä mitä tekisin. On ihan voimaton olo. Teenköhän mitään? Tuntuu niinkuin oisin tehnyt jo kaiken. Nyt ootan vaan kotiinpääsyä. Siihen asti ihan sama.

Pöhnässä

2007-10-01T20:04:00+03:00

On ihan.. ok.
Lillun vaan jossain harmaassa mössössä. Epätietoisuudessa. Sitä on ilmakin tänään. Aurinkoa ei ole yhtään eikä kunnolla sadakaan. On kamala usva ja ilman kosteus varmaan 100.
Elän kyllä, mutta tuntuu ettei ole mitään elämää. Tämmöstä lillumista vaan.