Uskomatonta. Tänään on ollut taas vielä parempi päivä kuin eilen!
Jotenkin. Koulussa kaikki meni tosi hienosti, vaikka mua pelottikin taas mennä sinne. Olen nauranutkin, tai ainakin hymyillyt tänään monta kertaa. Mä en todella tiedä mistä mä näitä voimia ammennan aina. Tosin pelkään joka ilta huomista, koska tiedän että tämä vielä taas iskee takapakkia ja pahasti. Jossain vaiheessa.
Tänään olen syönytkin jo jotain kiinteempääkin. Pari leipää. Vaikkei mulla ole ollut edes nälkä. Mutta ensimmäisen kerran koko viikkoon teki vain mieli syödä jotain. Tosin nyt vatsa ei kestä, että sikäli ei sitten taas huvita syödäkään.

Soitin eilen rakkaalleni. Olin tosi iloinen. Se oli kiltti ja.. jotenkin.. ihan normaali. ei ollut hankalaa. Paitsi sitten kun pyysin että se lukisi mitä mä olen kirjoittanut.. En tiedä.. se lupasi kyllä mutta kuulosti jotenkin vaivaantuneelta. En sitten edes lähettänyt tätä linkkiä kun tulin toisiin ajatuksiin. Haluan nyt kuitenkin kirjoittaa vain itselleni ja jos tiedän että se lukee tämän, alkaisin sitä kai jotenkin mielistelemään. Tarkoitus on kuitenkin saada tämä kaikki rehellisesti päästäni ulos, mitään maalailematta tai suurentelematta.

Hui nyt kun pysähtyy taas ajattelemaan, alkaa hajota vähän. Tää tilanne on liian monimutkainen ja monikulmainen ja kakspiippuinen ja vaikka mitä. On tosi hankala ymmärtää. Haluais vain tietää mitä toisen päässä liikkuu vaikka toisaalta se pelottaa niin paljon, ettei uskalla alkaa edes arvailla. Eikä mulla olisi todellakaan minkäänlaatuista aavistustakaan. En todella tiedä. Koko ajan toivon että voitaisiin jatkaa. Sitä pidemmälle en osaa ajatella. Jos yritän, niin kohtaan sen ongelman, että kuinka ikinä voin enää luottaa. Mistä mä edes tiedän milloin mulle on puhuttu totta ja milloin valehdeltu? Oliko mikään totta? On niin mahdotonta käsittää että se valehteli mulle. Jos mä johonkin luotin, niin siihen.

Päällimmäisenä on vain se, että rakastan sitä. Olen miettinyt mun tunteita sitä kohtaan jo kauan. Ensikohtaamisesta. Mutta päätin että sanon rakastavani vasta sitten kun olen asiasta aivan varma enkä voi olla sanomatta. Siis maanantaina. Ensimmäisen kerran. Ja hyvin mahdollisesti viimeisen kerran sanoin että rakastan sitä.
Kerran kysyin kun käytiin nukkumaan, että luuleeko se rakastuvansa muhun. Se uskoi niin.
Voi helvetti että tekisin mitä vain että voitaisiin vain jatkaa siihen onneen uppoamista. Vaikka se olis kuinka helvetin työlästä ja pelottavaa niin mä lähtisin siihen. Koska en ikinä enää halua kokea mitään tällaista kenenkään muun kanssa. En ikinä. En mitään. En kenenkään muun kanssa.