Nyt mä sen vasta ymmärrän. Nyt.
En tiedä kuinka kauan tämä järki pysyy mun päässäni mutta nyt se ainakin hetkellisesti muistutti olemassaolostaan.
Mun on päästettävä. On vain päästettävä. Ehkä mä toivon mielessäni kaikin voimin mut mä en voi vaatia. Sitä ei enää oo. Niin mun täytyy ajatella että se on menny. Toivon että se joskus tulee takaisin mutta näin se ei tule eikä nyt. Nyt mun on vain päästävä yli ja yrittää elää itelleni. Mä luulin jo että mä olin ymmärtänyt tän näin mutta mä olen ollut aivan hukassa.
Nyt mä kadotin sen taas. Sen järjen josta kerroin muutama rivi sitten. Siis nyt en taas muista miten mä luulin pääseväni tästä eteenpäin.. hämäävää. en pysy itseni mukana. Hmm.. siis tää ei oo kovin helppoa. Mutta tiedän ehkä mitä pitää tehdä. Ei mitään. Antaa olla.  Haluan mä sen nähdä mutten voi muuta. Vaikka mä tiedän että se on helvetin vaikeaa ja väärin ja mahdotonta hyväksyä, niin mä en voi muuta.
Jos se on tarkotettu niin se tulee takaisin. Tai sit mä olen jättänyt onneni taa jo joskus kauan sitten ehkä.